Parempieläke
Parempieläke på svenska

Sakari, 38, toimitusjohtaja


38-vuotias Sakari johtaa asiantuntijoista koostuvaa yritystä Helsingissä. Sakarin työyhteisöön kuuluu 42 työntekijää, keski-iältään 26 vuotta. Yrityksen toimiala on haastava. Tavanomaisia haasteita ovat rekrytointivaikeudet, korkea vaihtuvuus, työntekijöiden odotukset työsuhteen eduista sekä omistusjärjestelyt. Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara, minkä Sakari toimitusjohtajana toteaa päivittäin. Yhdessä yrityksen johtoryhmän ja Henki-Fennian asiantuntijoiden kanssa Sakari on päätynyt yrityksen työntekijöille otettuun ryhmäeläkevakuutusratkaisuun. Sakari on nähnyt, kuinka tärkeää rekrytointitilanteessa on tarjota henkilölle oikeanlaiset edut. Rekrytointiprosessi sitoo resursseja ja voi haastatteluineen olla hyvinkin pitkä. Kun Sakari pystyy haastatteluvaiheessa kertomaan yrityksensä eduista, se luo hakijalle positiivista kuvaa ja antaa varmuutta valintatilanteeseen. Mitä sitoutuneempaa henkilökunta on, sitä parempaa kustannustehokkuutta se merkitsee yritykselle. Ratkaisun avulla Sakari pystyy sitouttamaan työntekijänsä viiden vuoden aikajanalla siten, että jos työntekijä päättääkin vaihtaa työnantajaa aikaisemmin, vakuutussäästö palautetaan vakuutuksenottajalle. Näin rahat jäisivät Sakarin johtamalle yritykselle. Lue myös työntekijä-Hannun ajatukset ryhmäeläkeratkaisuista:

Hannu, 48, IT-asiantuntija


Hannu on 48-vuotias asiantuntijatehtävissä toimiva työntekijä Helsingistä. Hannulla on kotona vaimo ja kaksi lasta. Hänellä on asunto- ja muita lainoja noin 140 000 euroa. Hannun työhistoria on ollut vaihteleva, ja hän on huolissaan eläketurvansa riittävyydestä. Hannun työnantaja otti Hannulle ja yrityksen 85 muulle työntekijälle ryhmäeläkevakuutuksen Henki-Fenniasta. Ryhmäeläkevakuutus takaa Hannulle eläketulon, joka on 66 % Hannun sen hetkisestä palkasta. Työnantaja edellytti, että Hannu on yrityksen palveluksessa vähintään seitsemän seuraava vuotta. Hannun irtisanoutuessa tänä aikana eläkevakuutusmaksut palautettaisiin yritykselle. Samalla työnantaja oli ottanut Hannun ja tämän perheen toimeentulon varmistamiseksi Henki-Fenniasta yrityksen maksaman työkyvyttömyys- ja henkivakuutuksen, missä pysyvän työkyvyttömyyden sattuessa korvausmäärä maksettaisiin Hannulle. Kuolemantapauksen sattuessa korvausmäärä menisi Hannun omaisille. Korvaussummat oli mitoitettu vastaamaan työntekijöiden asunto- ja muiden lainojen yhteismäärää. Hannun piti ratkaisua työnantajan puolelta reiluna ja sitouttavana, koska se yhdisti eläketurvan riittävyyden ja perheen toimeentulon mahdollisissa kriisitilanteissa.

 

Sivusto vaatii toimiakseen kunnolla Flash 9.0 -liitännäisen, voit ladata sen täältä:

Get Adobe Flash player