Parempieläke
Parempieläke på svenska

Pekka ja Aarne, metallialan yrittäjäveljekset


Yrityksen omistajat panostavat usein ensisijaisesti yrityksen taloudellisen tilanteen ja tulevaisuuden parantamiseen. Tähän liittyy henkilökunnan motivointi entistä parempiin suorituksiin sekä heidän sitouttaminen yrityksen toimintaan. Yrityksessä työtätekevän omistajan on kuitenkin hyvä muistaa pitää huolta myös itsestään. Oman henkisen ja fyysisen kunnon ylläpitämisen lisäksi kannattaa ajatella myös omaa ja perheen toimeentuloa eläkeaikana. Ehkä yrittäjä haluaa palkita itsensä vuosien uurastuksen jälkeen jättäytymällä työelämästä pois hieman normaalia aikaisemmin, ja vapaa-ajallahan sitä rahaa tarvitaan yleensä enemmän! Myös pirkanmaalaiset metallialan yrittäjäveljekset, nelikymppiset Pekka ja Aarne ovat jo miettineet oman metallialan yrityksensä tulevaisuutta. Toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi he ovat suunnitelleet ottavansa yrityksensä työntekijöille ryhmäeläkevakuutuksen. Lisäksi he huomasivat, että myös heillä itsellään on mahdollisuus olla osana vakuutettua ryhmää. Olisiko heidänkin kohtuullista päästä nauttimaan vuosikymmenien pituisen uurastuksen jälkeen vapaa-ajasta ja yhdessäolosta perheensä kanssa ennen kuin kroppa on täysin lopussa? Vaikka metallimiehet nauttivatkin työstään, arveluttaa heitä lehtien palstoilta luetut uutiset lakisääteisen eläkeiän muuttamisesta. Myös yrityksen omistajilla on mahdollisuus liittyä ryhmäeläkevakuutukseen. Omistajien vakuutusratkaisuja tehtäessä on otettava huomioon vakuutusmaksujen kohtuullisuus, Verolainsäädäntö edellyttää, että yrityksen omistajat työskentelevät tosiasiallisesti yrityksessä, ja he eivät saa vakuutuksesta suurempaa etua itselleen kuin mitä vastaavassa asemassa oleva työntekijä saa. Yrityksen kannalta ajateltuna veljekset pitävät hyvänä etuna maksujen vähennyskelpoisuutta. Ryhmäeläkevakuutukseen maksamat maksut ovat yrityksen verotuksessa vähennyskelpoisia. Maksuja ei katsota työntekijän palkaksi, eikä yrityksen tarvitse maksaa niistä veroja eikä palkkaan liittyviä sivukuluja. Yrittäjäpiireissä veljeksiä on kuitenkin varoiteltu, että verottaja saattaa joskus tulkita omistajille tarjottuja liian suuria etuja suhteessa työpanokseen peitellyksi osingoksi. Pekka ja Aarne eivät tätä kuitenkaan pidä ongelmana, koska tekevät pitkiä työpäiviä, eivätkä heidän kaavailemansa vakuutukset anna heille kohtuuttoman suurta etua.

 

Sivusto vaatii toimiakseen kunnolla Flash 9.0 -liitännäisen, voit ladata sen täältä:

Get Adobe Flash player