Vapaaehtoinen eläkevakuutus on turvallinen ja vaivaton säästämismuoto, jonka avulla kokonaiseläketurva voidaan korottaa halutulle tasolle. Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen voi ottaa esimerkiksi yksityishenkilö tai yrittäjä itselleen. Työnantaja voi ottaa vapaaehtoisen eläkevakuutuksen työntekijälleen ja tällä tavoin esimerkiksi sitouttaa työntekijänsä yritykseen entistä paremmin. Vapaaehtoinen eläkevakuutus on joustava ratkaisu mitä moninaisimpiin tilanteisiin ja tarpeisiin. Vapaaehtoinen eläkesäästäminen on myös verotuksellisesti järkevä ratkaisu sekä yritykselle että yksityishenkilölle.
Fennia-Eläke on vapaaehtoinen yksilöllinen eläkevakuutus, jolla pystyt turvaamaan tulotasosi myös eläkkeelle jäädessäsi. Se on yksinkertainen tapa laittaa rahaa säästöön tulevaisuuden varalle. Voit itse päättää vakuutusmaksuistasi sekä tavoitteistasi. Vakuutuksen myötä säästösi ovat käytettävissä lisäturvana myös pysyvän työkyvyttömyyden kohdatessa.
Sivusto vaatii toimiakseen kunnolla Flash 9.0 -liitännäisen, voit ladata sen täältä: