Parempieläke
Parempieläke på svenska

Yrittäjän eläkevakuutus lyhyesti


Yrittäjän eläkevakuutus YEL on tarkoitettu itsenäisenä yrittäjänä ansiotyötä tekevälle. YEL-vakuutus turvaa yrittäjän tulevaisuuden vanhuuden ja työkyvyttömyyden varalta sekä yrittäjän perheen toimeentulon yrittäjän kuoleman varalta. Lakisääteistä YEL-vakuutusta ei voi korvata vapaaehtoisilla eläkevakuutuksilla. YEL-maksun yrittäjä maksaa itse. Vuonna 2010 alle 53-vuotiaiden YEL-maksu on 21,2 % työtulosta. 53 vuoden iän täyttämistä seuraavan vuoden alusta vakuutusmaksu on 22,4 % työtulosta. Aloittava yrittäjä saa maksuunsa 25 % alennuksen neljän ensimmäisen vuoden ajan. Yrittäjän eläke karttuu määritellyn työtulon perusteella, jonka suuruuden eläkeyhtiö vahvistaa. YEL-työtulo on myös sosiaaliturvamaksun ja monien Kelan etuuksien perusta. Yrittäjän työtulon lisäksi yrittäjän eläkkeen määrään vaikuttaa ikään sidottu karttumisprosentti. Vuosittainen työtulo kerrotaan karttumisprosentilla ja näin saadaan kyseiseltä vuodelta karttuvan eläkkeen määrä. Yrittäjälle työeläkettä karttuu kuten palkansaajallekin. Eräistä palkattoman ajan etuuksista kuten sairaus- ja ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta. Tällöin YEL-vakuutukseen vahvistetulla työtulolla on merkitystä niin kyseisen etuuden suuruuteen kuin niiden perusteella karttuvaan eläkkeeseenkin. YEL-maksu on joustava. Yrittäjä voi hyvinä vuosina korottaa eläkemaksuaan tilapäisesti ja myös pienentää maksua sen vaikuttamatta vahvistettuun YEL-työtuloon. Esimerkiksi maksun kaksinkertaistaminen tekee saman eläkkeen karttumiselle tuona vuotena.

Vastaako nykyinen YEL-työtulosi työpanostasi?


YEL-työtulo on YEL-vakuutuksen perusta. Sen perusteella yrittäjälle karttuu eläkettä ja YEL:n vakuutusmaksu määräytyy. YEL-työtulon vähimmäismäärä on 6 775,60 euroa vuodessa ja enimmäismäärä 153 875,00 euroa vuonna 2010. Vakuutushakemuksessa yrittäjä kertoo oman ehdotuksensa YEL-työtulonsa määräksi. Yrittäjän eläkelain mukaan työtulon tulee vastata sellaista palkkaa, joka olisi kohtuudella maksettava, jos yrittäjän tilalle palkattaisiin yhtä ammattitaitoinen työntekijä tai sitä korvausta, jonka muuten voidaan katsoa vastaavan yrittäjän työtä. YEL-työtulo voi vain harvoin olla pienempi kuin parhaiten palkatun työntekijän palkka. Yrittäjälle riittää yksi YEL-vakuutus, vaikka hän harjoittaisi yrittäjätoimintaa useassa yrityksessä. Työtulon määrässä otetaan huomioon kokonaistyöpanos. Lisätietoa eläketurvasta Tutustu sähköiseen työeläkeotteeseen

 

Sivusto vaatii toimiakseen kunnolla Flash 9.0 -liitännäisen, voit ladata sen täältä:

Get Adobe Flash player